Sairauslomalla Indonesiassa

Flunssasta selvittyämme pääsimme pikkuhiljaa nauttimaan elämästä ja lomasta, Indonesian ruoasta, lämmöstä ja maisemista upeine auringonlaskuinen. Tai niinhän sitä luulisi.

Tosiasiassa pääsimme tutustumaan ihanan guesthousemme kauniisti sisustettuun vessaan! Maanantai-iltana syömämme mukavan rantaravintolan antimet osoittautuivat seuraavana aamuna matkailijan pahimmaksi painajaiseksi, ja peli oli pelattu. 2 vuorokauden kuluttua aloitimme molemmat omatoimisesti antibioottikuurin (Kiitos H-P:lle reseptistä, "äärimmäinen hätä jumalan selän takana"- tilanne todella tuli eteen, ja kiitos Eijalle facebook-konsultaatiosta). Täytyy olla tyytyväinen että näinkin pitkään selvisimme ilman delhibellyä, kun monet saavat sen jo viikon mittaisella Teneriffan matkalla.

Yksityiskohtiin menemättä: olo oli karmaiseva, ja loppujen lopuksi kolmantena päivänä hevoskärryt(!) noutivat meidät paikalliselle klinikalle Kimmon voidessa jo hiukan paremmin ja Ullan voidessa koko ajan huonommin. Parin tuntia levänneenä, 1500ml ringeriä laskimoon tiputettuna, yhtä i.v. antibioottia ja kolmea ampullia (tunnistamattomia lääkeaineita) rikkaampana palasimme hevoskyydillä takaisin majapaikkaamme. Eipä poltelleet miljoonat enää taskussa lääkärireissun jälkeen! Lasku oli 3,100,000 rupiaa, eli noin 200€. Onneksi on matkavakuutus! 

Hoitoalan ammattilaisena on aina kiinnostavaa tietää miten muissa sairaaloissa/klinikoissa toimitaan, varsinkin ulkomailla. Kiinnostus muuttuu kauhunsekaiseksi ahdistukseksi melko pian, kun näkee paikat ja liikkeellä on potilaana, eikä esim. tutustumiskäynnillä laitehankintaan liittyen. 

APUA! Klinikka itsessään oli pohjoismaisiin standardeihin verrattuna kammottava, vaikka saaren paras (tai ainakin parhaita) olikin. Vastaavia laitteita suomessa löytynee sairaalamuseoista. Raha näkyy länsimaisessa terveydenhuollossa, täällä tilanne on toinen ja se on ymmärrettävä. Pääasia onkin että laitteet toimivat! Se mikä ihmetytti ja iljetytti kuitenkin eniten oli likaisuus, joka ei ole raha-kysymys. Tutkimuslampun jalka oli paksun pölykerroksen peitossa ja sterilointikaappi toimi pöytänä, jonka likaisen liinan päällä tarvikkeita pyöriteltiin. Ja mitkä käsidesit? Ei puhettakaan.

Lääkäri puhui melko huonoa englantia ja niin hiljaisella äänellä, ettei kolmatta kertaa kehdannut enää kysyä "pardon?" vaan oli tyydyttävä vastaamaan yes/no. Tutkimuksien (vanha kunnon elohopeamittari kainaloon) jälkeen lääkäri istahti Kimmoa kohti, ja hiljaa kuiskaten kertoi hänelle potilaan vaihtoehdot. Ei siis potilaalle itselleen, vaan perheen päälle, miehelle tottakai. Potilas kuitenkin päätti hoitonsa itse (jättäen väliin toimenpiteen johon liittyi neula ja "injection to the stomach").

Kanyloinnin suoritti lääkäri (steriili neula kertakäyttöpakkauksesta, luojan kiitos!) toisen lääkärin antaessa valoa iPhonella samalla ranteesta puristaen. Annetuista lääkeaineista (antibioottia lukuunottamatta) ei ollut mitään käsitystä, mutta olo oli huomattavan raukea ja tuskat alkoivat helpottua kummasti melkoisen dehydraation jäljiltä. Loppujenlopuksi makoilimme molemmat vierekkäin kapealla punkalla odottaen tippojen tippumista, terveemmänkään olo kun ei kovin terve ollut. 

Viime päivät ovat menneet lepäillessä ja odotellessa parempaa vointia, jotta pääsisimme edes hiukan ihastelemaan merenalaista maailmaa, josta Gilin saaret ovat tunnettuja, tai edes viettämään rentoa rantapäivää ilman vatsanväänteitä. Merenalaisen maailman ja eläimistön sijaan olemme tutustuneet lähialueemme (jota pidemmälle ei uskalla eikä jaksa lähteä) eläinlajeihin. Guesthousemme portista ulos astuessa vastassa on 5m säteellä varmasti vähintäänkin yksi kana tai kukko. Lehmät ja vuohet laiduntavat bungalowimme seinän takana. Perjantai-aamuna majapaikkaamme kirmasi 2 pienenpientä kiliä! Uima-allas kiinnosti kahta kaverusta niin kovasti, että toinen molskahti altaaseen. Kimmo pelasti pienen altaasta, ja sydämet sulivat näille ihanuuksille! 

Sairastelu on kovasti harmittanut molempia, mutta toisaalta olemme myös pohtineet että saaren meno on niin rentoa, rauhallista ja hiljaista (jos ei rantakadun bilerenkutusta lasketa) että täällä on aikaa sairastaa ja ottaa rennosti. Myös upeat auringonlaskut on tullut todistettua tuulisella ja hämärtyvällä rannalla istuen, Balin häämöttäessä oikealla ja Lombokin vasemmalla. 

Täällä hiljaisuudessa äänet mopojen ja autojen sijaan tulevat tuulen huminasta, kukkojen kiekumisesta ja pienten kulkusten kilinästä, jotka ovat kiinnitetty hevoskärryihin ja varoittavat näin risteyksissä muita. Myös majoitus sairastamiselle on oikea, kun äärimmäisen vieraanvarainen isäntäväki tekee kaiken voitavansa vuoksemme, ilmastointi pelaa, jääkaappi on kylmä ja Discovery Channel lähettää satelliitti tv:n kautta katsottavaa. Myös e-kirjat tableteilla ovat toimineet pelastuksena täällä ja monessa muussakin paikassa, jossa odotus tuntuu ikuisuudelta. Kirjoista rinkassa kulkee ainoastaan enää Kansainvälisen seikkailijan opas, josta emme nostalgiasyistä luovu, vaikka kirja painaa kuin synti.