Kaikki tiet ovat Rooman sijaan vieneet meidät aina takaisin Bangkokiin. 8 tunnin matkustus Tratista (Ko Changilta) venähti saapumisen osalta niin myöhäiseksi, että päätimme jäädä Bangkokiin yöksi ennen matkan jatkumista kohti historiallista Ayutthayan kaupunkia. Bussimatka Tratista maksoi vähemmän kuin Kuopion liikenteen edestakainen matka Puijonlaaksosta keskustaan (2x2km). Pitkä matka taittui mukavasti musiikkia kuunnellen ja torkkuen. Onneksemme viereisillä penkeillä istunut pariskunta puhui kohtuullista englantia, ja tulkkasi meille matkaan liittyviä asioita ja avusti matkan jatkumisessa Ekkamain bussiasemalta eteepäin Bangkokissa.
Pienen sairastelun vuoksi Bangkokin visiitti venyi kuitenkin vielä lisä-yöllä. Onneksemme kunto kesti aiempaa paremman tutustumisen pääkaupungin sykkeeseen (pyrimme olemaan palaamatta tähän saasteiseen miljoonakaupunkiin, jonka 10 miljoonaa asukasta, miljoonat autot ja mopot tekevät melko tukalaksi paikaksi olla ja liikkua.)
Ylimääräinen päivän visiitti antoi meille kuitenkin mahdollisuuden käydä vierailemassa esimerkiksi Lumpini-puistossa, joka jäi ensimmäiseltä visiitiltä väliin. Vihreä ja rauhallinen alue keskellä kaupunkia oli kaunis ja näkemisen arvoinen paikka. Paikalliset ihmiset tuntuivat urheilevan, ottavan rennosti ja pitävän picnic-retkiä perheen kesken leppoisissa tunnelmissa. Tästä voisi ottaa oppia! Mieleen painui vahvasti kuitenkin pyöräiljät, jotka pyöräilytrikoissaan ja hengityssuojat kasvoillaan(!) polkivat puiston mutkaisia katuja pitkin. Se pisti taas miettimään miten mukava on urheilla ja harrastaa suomen puhtaassa luonnossa. Valokuviin kyseiseltä reissulta eksyi myös varaaneja, jotka olivat suhteellisen vaikuttavan näköisiä ja kokoisia otuksia tepastellessaan yllättäen lammen rannalla vastaan keskellä metropolia.
Bangkokista ajattelimme ostaa junaliput Chiang Maihin (kuten puolet Thaimaata kiertävistä reppumatkaajista tekee?), mutta juna-asemalta emme saaneet jostain syystä lipunmyynnissä olevalta virkailijalta lippuja ostettua. Vastapään hieman heikko englannin kielentaito jätti meidät arvailemaan oliko junan yövuoron makuupaikat tosiaan myyty loppuun vai emmekö vaan päässeet virkailijan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, minne ja milloin ylipäänsä pyrimme pääsemään. Onneksi hetken päästä huomasimme junalaiturien sisäänpääsyn kohdilla ison plakaatin, jossa mainittiin kuinka rata Chiang Maihin oli poikki huoltotöiden vuoksi lokakuun loppuun saakka, ja ainoa vaihtoehto matkaamiseen sinne olisi bussi. Sillä samalla hetkellä virkailijan käsimerkit ja lausahdukset saivat merkityksensä ja tajusimme mitä hän yritti meille parhaansa mukaan selittää.
Välietapiksi suunniteltu Ayutthaya kiinnosti kaikesta huolimatta, ja olisihan sieltä helppo jatkaa matkaa myös pohjoista kohti muilla yhteyksillä. Matka minibussilla Ayutthayaan kesti 1,5 tuntia ja tyypilliseen tapaansa ei maksanut juuri mitään. Majapaikan olimme tällä kertaa varanneet etukäteen. Heti kaupunkiin perille päästyämme "Hello Mister" ja "Where are going?" -huudahdukset alkoivat kaikua korvissa, joten päätimme taas tuttuun tapaamme suunnata lähimpään kahvilaan Wi-Fi -yhteyden ääreen kirkastamaan suunnitelmiamme. Koska 1,6 kilometrin kävelyreitti guesthouseen ei tuntunut mitenkään ylitsepääsemättömältä tehtävältä, päätimme jättää taksikuskin 80bht (2€) tarjouksen kyydistä käyttämättä ja suunnata majapaikkaan omatoimisesti kävelypelillä. Aamupäivän auringonpaisteessa matka vaihtui kuitenkin tuskien taipaleeksi hirveässä helteessä ja auringonpaahteessa (vinkki: Google mapsiin ei aina ole luottaminen!), mutta pienen harhailun jälkeen pääsimme perille. Ensi kerralla mietimme kuitenkin kahdesti kannattaako kyytien suhteen mennä kengännauhabudjettia ajatellen.
Seuraavana päivänä otimme polkupyörät alle ja lähdimme tutustumaan tähän Unescon Maailmanperintökohteisiin kuuluvaan kaupunkiin ja sen temppeliraunioihin ja muihin nähtävyyksiin. Ehkä oma mielemme ei ollut tarpeeksi virittäytynyt näihin elämyksiin ja näkyihin,tai matkustus ja kuumuus veivät voimat, mutta anti paikasta jäi melko valjuksi. Rauniot ja vanhat temppelit toki olivat upeita ja näkemisen arvoisia, mutta pakokaasuinen, likainen ja sotkuinen pikkukaupunki sai meidät miettimään mitä matkalta haluamme. Thaimaan toiseksi suurin kaupunki ei enää tuntunutkaan parhaalta mahdolliselta etapilta, etenkin kun sinne pääsy edellyttäisi (junaradan ollessa poikki) taas toista välietappia jossain kaupungissa, jolla ei Autthayan tapaan olisi tarjottavanaan historiallista puistoa saati muutakaan kiinnostavaa nähtävää.
Vaihdoimme siis kurssia täysin päinvastaiseen suuntaan, ja päätimme palata taas Bangkokiin ja jatkaa matkaa Pohjois-Thaimaan ja Laosin sijaan kohti etelä-Thaimaata lähestyen Malesiaa & Indonesiaa.
Onneksi pysähdys Bangkokiin jäi kuitenkin vaan muutaman tunnin mittaiseksi odotteluksi juna-asemalla. Harmiksemme emme saaneet suunnittelemaamme kohteeseen enää junalippuja, vaan jouduimme jättäytymään pois Hua Hinissa. Hua Hiniin saavuimme iltapimeällä vailla majoitusta saatikka edes kaupungin karttaa! Ensimmäisen Wi-Fi- yhteyden turvin lähdimme rinkat selässä tarpomaan kohti turistimekkaa vailla päämäärää. Löysimme kelvollisen majoituksen josta saimme hintaakin tingattua. Ajatus hyppäämisestä junaan tai bussiin taas heti seuraavana aamuna ei houkutellut, joten päätimme jäädä kahdeksi yöksi. Sinä hetkenä, kun Thaimaalainen räätäli tulee tervehtimään suomeksi jatkaen "hyva hinta, halpa hinta" -huudahduksineen, tiesimme että on paras jatkaa matkaa ja äkkiä. Matka jatkui kohteeseen, joka jäi takaraivoon ja alitajuntaan kun teimme matkasuunnitelmia kotisuomessa, jonne ei ollut tarkoitus mennä, mutta täällä ollessa olemme tajunneet että juuri tänne meidän piti tulla...
