Kahden ja puolen viikon Lombok - Gili Trawangan - Gili Meno oli vain pintaraapaisu Indonesiaa ja fiilikset ovat jokseenkin ristiriitaiset. Valtavasti jäi näkemättä, mutta onneksi paljon myös nähtiin.
Asioilla em. saarilla vaikutti olevan aina kaksi puolta, kahdet kasvot.
Esimerkkinä upea luonto; turkoosi meri, kirkkaanvihreät riisipellot, palmut, kukat ja vehreys - kolikon kääntöpuolena roskien ja jätteen valtava määrä useilla rannoilla, pelloilla sekä teiden varsilla. Ihmiset; aidon ystävällisiä ja rehellisiä, ahkeria ja auttavaisia, ja toisaalta taas turisteja riivaavia kauppiaita, jos jonkunlaista huutelijaa ja naureskelijaa rahankuvat silmissä kiiltäen myyden vaikka oman mummonsa (Esimerkkinä: elinkaupan rehottaessa Indonesiassa 23-vuotias haluaa vaihtaa toisen munuaisensa rahaan TAI Toyota Camryyn. Tuskin turha edes kommentoida...)
Kokemuksista vahvimmaksi jäi Gili Meno sen siisteyden ja rauhallisuuden vuoksi - voiko Menon kaltaisia paikkoja todella olla? Ja kuinka pitkään? Lounaan jälkeinen snorklausreissu huipentuu törmäykseen meressä kilpikonnien kanssa, ja fiilis on kertakaikkisen mahtava. Saarella toimii myöskin lahjoituksin toimiva hyväntekeväisyyskohde kilpikonnan poikasille, johon kävimme tutustumassa. Vinkeitä pikkuotuksia! Poikaset kasvavat 8 kuukauden ikään altaissa jossa niitä hoidetaan ja ruokitaan. Tämän jälkeen kilpikonnat vapautetaan mereen. Luonnonmukaisesti 50-150 munasta vain muutama kilpikonna selviää mereen ja aikuisikään, uhkana kun ovat linnut, koirat, kissat ja meressä verkot sekä hait. Näillä kasvatustoimilla pyritään siispä pitämään kilpikonnakanta edes kohtuullisena myös tuleville sukupolville.
Lisää aiheesta: www.gilimenoturtles.com
Hintatason heittely oli melko huomattavaa Lombokin ja Gilin saarten välillä, vaikka saarihan se Lombok myös on. Majoitus oli edullisempaa ja laadukkaampaa Gilin saarilla, toisaalta erilaiset elintarvikkeet ja päivittäistavarat (Eurooppalaisia ja usalaisia tuotteita) kolminkertaisissa hinnoissa verrattuna Lombokiin.
Ravintoloissa Menolla ruokakokemukset jakautuivat 50/50: uskomattoman hyvää tai uskomatonta pas.. todella huonoa ruokaa! Onneksi majapaikassamme sai huikean hyviä banaanipannukakkuja joka aamu. Vapise kaurapuuro!
Viimeisen yön Indonesiassa päätimme olla Senggigissä, jotta pääsy lentokentälle olisi nopeampaa ja "turvattu" matkan kulkiessa vain teillä, ei vesiteitse. Sopivan majoituksen löytyminen oli hikipisaroiden takana; hinta ja laatu eivät tuntuneet kohtaavan, ja päädyimme tuttuun majoitukseen parin viikon takaa. Lentokenttäkuljetuksena käytimme hotellin "omaa" kuljettajaa (kuka lie tämä mies, kenen lie auto), ja hiukan epäselväksi jäi olisiko fiksumpaa tukea taksikuskeja (jotka mielestämme ajavat rehellisesti, taksamittarit päällä) vai firmojen/hotellien omia kuskeja. Mene ja tiedä...
Julkinen liikenne Indonesiassa tuntuu olevan lapsen kengissä verrattuna Thaimaahan tai Malesiaan. Busseista ei kukaan tunnu tietävän, edes paikalliset. Kutalla juttelimme Ranskalaisen travellerin kanssa, joka on kiertänyt maailmaa jo 2 vuotta, ja käynyt Indonesian läpi melko tehokkaasti. Paikalliset eivät edes bussien hintoja "uskalla" kertoa ulkomaalaiselle kysymättä kuskilta paljonko pitäisi vastata.
Mopedien vuokrat ovat onneksi melko alhaiset ja takaavat muutamien kymmenien kilometrien matkoille liikkumavapauden.
Toivon mukaan turismi ja uuden rakentaminen pysyvät kohtuuden rajoissa lähivuosina ja vuosikymmeninä Lombokissa ja Gilin saarilla. Paikallisten mukaan liikakalastus ja isojen hotellien rakentaminen rannalle ovat 10-20 vuodessa tehneet paljon hallaa kala- ja kilpikonnakannoille, jatkuvasta veneliikenteestä ja sen tuomista haitoista Gilin saarille puhumattakaan. Saaret (Trawangan ainakaan) eivät enää kauaa pysty vastaamaan liiallisen turismin ongelmiin, niin sanotusti paikat eivät enää kestä, tämän pystyy kuka tahansa toteamaan paikat näkiessään. Tuomita ei tästä ketään voi, menimmehän paikalle itsekin...
Viimeisestä illasta Indonesiassa ja Senggigissä nautimme syöden hyvin, viiniäkin oli.. ja bändi, ja bongot... Ja paluumatka yöllä hevoskyydillä hotellille!
Aamulla suuntasimme kohti Prayaa ja Lombokin lentokenttää, jossa edellisen illan tarkoituksellinen rahojen tuhlaus (Indonesian rupioista eroon) kostautui; lentokenttäverot. Ennen automaatille menoa lentokentän työntekijä tarjoutui vaihtamaan rahaa (euroja, Malesian ringittejä) meille melko epäsuotuisalla kurssilla. Totesimme jälleen; Aasiassa kaikki on mahdollista. Finavia lie antaisi kenkää jos lentokentällä työntekijät vaihtaisivat turistien kanssa rahaa?
Haimme Kuala Lumpurista (ja tutusta Amigos Guesthousesta) vähän vauhtia kohti Thaimaan Surat Thania ja Khanomia, jonne pääsy edellytti useita hikisiä tunteja bussissa sekä yhden melko railakkaan linssinviilaus-yrityksen (jonka vältimme ottamalla kimppakyydin Malesialaisen perheen sekä Suomalaisen pariskunnan kanssa). Noin 70 eurolla (4 hlö) tarjottiin meille kyytiä Surat Thanista Khanomiin (koska Surat Thanissa ei kuulemma ole bussiasemaa. Eipä...) Ohjat omiin käsiin (tai annoimme ne Malesialaisen perheen käsiin - ah miten ihanaa kun kerrankin sai vain seurata jonkun ohjeita!), ja 8 henkilöä pääsi parilla kympillä perille Khanom beachille.
Voisimme heti todeta että vaivan arvoista, ehdottomasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti